7/12/2016

Nummirock '16


Heippa vähän turhankin pitkästä aikaa! Kiitos väsymyksen ja stressin en oo jaksanut läppäriäni availla bloggailun merkeissä. Mutta rentouttavan mökkireissun jälkeen on varmaan ihan hyvä palailla vähän ajassa taaksepäin, nimittäin nummirockiin!

Kokonaisuudessaan kyseinen festari oli pieni pettymys viime vuoteen verrattuna. Toki oma stressi ja väsymys vaikuttivat asiaan aikalailla. Muutenkin otti jo valmiiksi päähän, että pääsin lähtemään vasta tortai-iltana töiden takia. Mutta kaikesta draamasta ja väsymyksestä huolimatta niitä hyviäkin hetkiä löytyi. Equilibriumin keikka oli aivan parhautta. Ei hemmetti se tunne, kun Skyrimin tunnari rupes soimaan. Aivan mahtava oli, ja se kans tuntu niskassa vielä muutaman päivän jälkeenkin.


Onneksi iloiset tapahtumat eivät rajoittuneet muutamaan hyvään keikkaan ja pariin hassuun hetkeen leirissä, sillä me mentiin Tuomaksen kanssa kihloihin. Kyseinen asia tuli molemmille aika yllätyksenä, mutta hetki oli vaan niin oikea siihen. On hankalaa edes sanoin kuvailla, kuinka onnellinen oon.

Ja en olis ikinä uskonu, että törmäisin livenä lukijoihin. Todella suuret kiitokset teille, että ootte jaksanut mun postauksia odotella ja oli mukava tavata. Toivon vain, että en ihan tyhmää kuvaa ittestäni antanu, koska olin enemmän tai vähemmän selvinpäin koko nummen niin kuin me kaikki. Ei mut ihan oikeesti oli aivan mahtavaa nähdä ihan face to face!